RE: Rakkaudesta Bloggaamiseen
Blogi
Mopo palaa kotiin
Sen sijaan mobiilisti kauppa ei vielä oikein käy. Hesari (vaatii tunnukset, hanki parempaa luettavaa) uutisoi maanantaina, että Suomen johtaviin nettikauppoihin kuuluvan netAnttilan kännykkätavaratalo on kerännyt 1,5 olemassaolovuotensa aikana vaivaisen 3500 euron (luit oikein, kaksi nollaa) liikevaihdon, jonka senkin epäiltiin olevan pitkälti mobiilikauppaprojektin työntekijöiden ja muiden asianomaisten generoimaa. Hyvää ja esimerkillisen pitkäjänteistä ja nöyrää työtä tehneellä Anttilallakin on siis näköjään jossain välissä unohdettu inhorealistinen kyseenalaistaminen ("uskotaanko me hei oikeasti, että joku tilaisi grillin kännykällä?").
Mutta m-commerce ei ole vielä mitään, pieni arkistojen kaivelu paljastaa, että Anttilassa on aikanaan lähtenyt käsistä paljon paljon korkeaoktaanisemmalla hypellä tankattu mopo.
"...tuomalla Anttila-tavarataloihin Nettikioskiksi nimettyjä kaupantekopisteitä, joista pääsee käyttämään NetAnttilan palveluita…" Öö, eikö se nettikaupan idea ollut osittain siinä, että EI tarvitse mennä sinne tavarataloon? Montakohan noita mahdettiin asentaa ja montakohan on yhä jäljellä? ;-)
Ei omia eväitä kiitos
Olenkin jo ehtinyt muutamaan kertaan pohtia, kuinka radikaalisti hotellien puhelintuotot ovat mahtaneet kännyköiden yleistymisen jälkeen romahtaa. Hotellihuoneesta soitettujen puheluiden hinnoittelussahan katteet ovat tavanneet olla kunnossa ja hotellien ahkerimmat käyttäjät, liikematkustajat, ovat jo pitkään soittaneet "mitäs sinne kotiin" ja "hyvää yötä kulta pieni, huomenna isi on taas kotona" -puhelut kännyköillään.
Teknologinen kehitys on positiivista suurelle enemmistölle, mutta se näyttää vastavuoroisesti olevan kirous tietyille marginaalisille bisneksille ja tulonlähteille. Ehkä voimme siis jatkossa odottaa myös seuraavia ilmoituksia (toki rajoittumatta ainoastaan hotelleihin):
- "Kuvaviestit eivät valitettavasti toimi tiloissamme, mutta voit faksata haluamasi kuvat eteenpäin. Ota yhteyttä henkilökuntaamme."
- "Valitettavasti et voi lähettää sähköpostia kannettavalta tietokoneeltasi, mutta business-palvelumme kirjoittaa viestit sanelustasi ja postittaa kirjeet ykkösluokassa."
- "Tekstiviestisi ei valitettavasti ole toimitettavissa, mutta lähettimme kuljettaa sanomasi nopeasti ja luotettavasti mihin maailman kolkkaan tahansa 36 tunnissa."
- "Langaton internet-yhteytesi ei valitettavasti ole käytettävissä, mutta kysy edullisia tietosanakirja- ja hakuteoslainojamme."
Taistelu jatkuu, mutta kaiken teknologian keskellä herää kysymys, miten hotellihuoneissa estetään juominen omasta pullosta edullisten minibar-pikkupullojen sijaan?
;-)
Blogaajat
Me emme tunnusta muita blogeja. On vain RE: Blog, sattumanvaraisesti kaikenikäistä mediaa ja satunnaisesti muitakin asioita kommentoiva... pläjäys.
- Antti Leino
- Jani Järvinen
- Janne Waltonen
- Joakim Schonert
- Juha Kaunisto
- Markus Varsikko
- Pasi Ilola
- Rami Ahonen
- Timo Kiviluoma
- Ville Valorinta