Uutiset
Kotisivukone leviää ulkomaille Moogo-brändinä
Kotisivukone leviää maailmalle Moogo-nimisenä. Ensimmäinen Moogo on ilmestynyt ruotsiksi. Länsinaapurin markkinoille astuminen on ensimmäinen askel Ideakoneen kansainvälistymisessä.
Moogo mahdollistaa nettisivujen toteuttamisen helposti. Palvelu on erityisesti suunnattu pk-yrityksille, yhdistyksille ja yksityisille.
Ruotsissa Moogo on ollut nyt olemassa pari viikkoa, mutta varsinaiset markkinointiponnistukset ovat vasta edessä. Aluksi on varmistettu, että tukitoiminnot ja muut ovat kunnossa.
"Etenemme markkinoinnissa samalla tavalla kuin Kotisivukoneen kanssa Suomessa: hakukonemainontaa ja bannereita – verkko on se valtamedia", kertoo Ideakoneen toimitusjohtaja Mikko Nurminen.
Syksyn ja alkutalven aikana Moogo valmistuu myös englanninkieliseksi. Sen myötä Ideakone avaa palvelinkeskukset New Yorkiin ja Singaporeen.
"Jenkkiversiota ei hostata Suomesta niin kuin Ruotsin nyt, vaan Nykin palvelinkeskuksesta. Singapore ei tarkoita, että olisi tarkoitus avata Moogo nyt eksoottisilla kielillä, vaan se palvelee etupäässä englanninkielisiä alueita siellä päin – Australia, Uusi-Seelanti ja niin edespäin", Nurminen selvittää.
Kotisivukone on nimi, joka kertoo sopivan tarkkaan mistä on kyse. Mutta mikä ihmeen Moogo?
"Päätimme, että emme lähde samalla nimellä. Englanniksi joku Homepagemachine ei kuulostaisi luontevalta. Nimen keksiminen oli pitkä ja tuskainen synnytysprosessi – ja jo varattuna olleesta .com-verkkotunnuksestakin joutui oman hintansa pulittamaan", Nurminen taustoittaa.
Firman nimi tarkistettiin eri kielialueilla, eikä se palautteen mukaan tarkoittanut ainakaan mitään negatiivista missään. Venäjällä sen todettiin olevan lähellä paikallista tapaa sanoa "minä osaan".
Kommentoi
10 Viimeisintä
- Nokian Nonstop Living vuoden kotimainen kisajyrä maailmalla (24.10)
- Tribal DDB rantautui Suomeen (23.10)
- TripSay-lanseerauksen pääpaino Yhdysvalloissa (06.08)
- Kaksi suomalaista duunia Cannesin Cybershortille (17.06)
- MTL Digitoimistot aikoo ajaa digikentän asiaa (13.06)
- Morningin pomo vaihtoon (09.06)
- Ambientia haluaa virkistää Turun digikenttää (09.06)
- Young Lions -kisan cybersarjan voitto bobilaisille (24.04)
- Premium T otti digisarjan Vuoden Huipun 2007 (04.04)
- East avaa ovia itään (17.03)
- Siirry uutisarkistoon
