Uutiset
Suomalaisesta nettiradiosta vastusta Pandoralle?
Interaktiivisiin mediakonsepteihin erikoistunut tamperelainen Tezoma Solutions on avannut verkossa toimivan Zoice-radioaseman. Musiikkiin keskittyvän aseman erikoisuus on se, että kuuntelija voi vaikuttaa kuulemansa ohjelman sisältöön poistamalla soittolistalta biisejä ja hyppäämällä niiden yli.
Tezoma Solutions hakee vuoden ajan kehittämälleen asemakonseptille valtakunnallista FM-toimilupaa helmikuussa päättyvällä hakukierroksella. “Näemme FM-lähetykset tarpeellisena työvälineenä, kun tutustutamme ihmisiä uuden viestintäteknologian tarjoamiin mahdollisuuksiin,“ Zoicen kanavajohtaja Erkka Jaakkola sanoo.
Zoice lupaa kuulijoilleen myös viihdettä, urheilua ja uutisia. Sisältöä tuotetaan yhdessä digitaaliseen mediaan ja verkkopalvelujen tuottamiseen erikoistuneen A4 Median kanssa. “Zoicen testikäytön aikana saadut kehut ovat lämmittäneet mukana olleiden suunnittelijoiden mieliä,“A4 Median toimitusjohtaja Tanu-Matti Tuominen kertoo.
“Suomessa tapahtuvan pilotoinnin jälkeen suuntaamme katseemme kansainvälisille markkinoille. Esittelimme Zoicea tammikuussa MIDEM –messuilla Cannesissa kansainvälisten radiomarkkinoiden suurimmille toimijoille ja palaute oli erittäin positiivista,“ kertoo puolestaan Zoicen toimitusjohtaja ja Tezoman perustaja Kimmo Pekari .
Kommentoi
10 Viimeisintä
- Nokian Nonstop Living vuoden kotimainen kisajyrä maailmalla (24.10)
- Tribal DDB rantautui Suomeen (23.10)
- TripSay-lanseerauksen pääpaino Yhdysvalloissa (06.08)
- Kaksi suomalaista duunia Cannesin Cybershortille (17.06)
- MTL Digitoimistot aikoo ajaa digikentän asiaa (13.06)
- Morningin pomo vaihtoon (09.06)
- Ambientia haluaa virkistää Turun digikenttää (09.06)
- Young Lions -kisan cybersarjan voitto bobilaisille (24.04)
- Premium T otti digisarjan Vuoden Huipun 2007 (04.04)
- East avaa ovia itään (17.03)
- Siirry uutisarkistoon
