Uutiset
Nokian Nonstop Living vuoden kotimainen kisajyrä maailmalla
Viime vuonna suomalaisen digimedian kisamenestys oli lähinnä Bobin ja Valveen Känniääliön varassa. Tänä vuonna vastaava taakka lepää EuroRSCG Helsingin suunnitteleman Nokia Nonstop Livingin harteilla.
Tähän mennessä Nonstop Living on noteerattu jo seuraavissa kilpailuissa maailmalla: Cannes Cyber Lions (short list), Golden Hammer (kunniamaininta) ja London International Awards finalisti (kisa vielä kesken). Lisäksi Nonstop Living on saanut kunnian olla myös FWA:n Site of the Day ja kampanja valittiin FWA:ssa vuoden 2007 TOP 50 sivustot maailmassa -listalle. Kotimaan kisoista kampanja on saanut kunniamaininnan Vuoden Huipuista ja Grand Onesta heltisi "vain" yksi finaalipaikka.
EuroRSCG:n lisäksi osa kunniasta menee Belgian suuntaan, josta löytyi projektille kovassa maineessa maailmalla oleva tekninen toteuttaja.
"Asiakas pyysi kilpailuttamaan kaksi tuotantokumppania. AD Marko Vuorensola
ehdotti toiseksi group94:sta. Asiakas innostui heidän työn laadusta. Ja
rehellisyyden nimissä, heidän hintansakin oli edullisempi kuin muilla", valottaa EuroRSCGn projektijohtaja Tuomas Manninen kuviota.
"He olivat alussa mukana sparraamassa konseptia ja samalla tekivät teknistä
suunnittelua. Me kävimme siellä kerran. Tuotantovaiheessa Marko oli
Belgiassa viikon valvomassa tuotantoa ja viilaamassa teknistä suunnittelua.
Hienoa siinä tekemissä oli se, että he aidosti veivät saittia uudelle
tasolle, eivätkä vain tuottaneet sitä mitä heille oli suunniteltu. Ja
toisaalta kuuntelivat tarkasti meidän toiveita. Sitoutumien oli
ensiluokkaista.", kertaa Manninen projektin kulkua.
Mannisen lisäksi Euron tiimiin kuuluivat Mannisen ja Vuorensolan lisäksi graphic designer Juhana Hurtig, copy Juha Koivisto ja copy Paul Earl.
Kommentit
Kommentoi
10 Viimeisintä
- Nokian Nonstop Living vuoden kotimainen kisajyrä maailmalla (24.10)
- Tribal DDB rantautui Suomeen (23.10)
- TripSay-lanseerauksen pääpaino Yhdysvalloissa (06.08)
- Kaksi suomalaista duunia Cannesin Cybershortille (17.06)
- MTL Digitoimistot aikoo ajaa digikentän asiaa (13.06)
- Morningin pomo vaihtoon (09.06)
- Ambientia haluaa virkistää Turun digikenttää (09.06)
- Young Lions -kisan cybersarjan voitto bobilaisille (24.04)
- Premium T otti digisarjan Vuoden Huipun 2007 (04.04)
- East avaa ovia itään (17.03)
- Siirry uutisarkistoon

Hä? UPM Forest Life voitti Webby Awardsissa tänä vuonna, mikä lienee ainoa suomalainen voitto Internetin Oscareissa.
Ja samalle projektille sen lisäksi vielä:
FWA, site of the day 28. April 2007
Cannes Lions Cyber sortlist
London International Awards Finalist
International Davey Awards GOLD on Branding
International Davey Awards GOLD on Education
International Davey Awards SILVER on Self promotion
Europe’s Premier Creative Awards SILVER B2B:ssä
European Excellence Awards Winner
GrandOne 2008 Best Design (GOLD)
GrandOne 2008 Best B2B (GOLD)
Yhtään väheksymättä upeaa non stop livingiä.