Uutiset
Ke 06.08.2008 kello 17:01 | Ei kommentteja | Kommentoi
TripSay-lanseerauksen pääpaino Yhdysvalloissa
Matkailusaitti TripSay (entinen Vailoma) lanseerataan 6. elokuuta klo 20.00 Suomen aikaa. Lanseerauksen pääpainopiste on Yhdysvalloissa, jonne sanaa suomalaisfirmasta viedään PR-toimiston avulla.
Palvelu kerää visuaalisen käyttöliittymän avulla – eli kartalle – keskitetysti infoa eri matkakohteista. Ympäri nettiä kertyvän tiedon lisäksi sivustosta löytyy käyttäjien itse lisäämää sisältöä.
Tähän asti palveluun ovat päässeet vain kutsutut, joten lanseerauksen myötä myös sisällön odotetaan harppovan monipuolisemmaksi. Käyttäjämäärän kasvu onkin nyt ensisijainen tavoite, kertoo TripSayn toimitusjohtaja Juha Huttunen.
"Toivomme lanseeraukselta luonnollisesti, että PR:n, hakukoneoptimoinnin ja viraalisuuden myötä palvelun käyttäjäkunta lähtee kasvuun ja sisältö kehittyy entistä paremmaksi. Kunhan käyttäjämäärät saadaan hyvälle kasvu-uralle, niin toteutamme erilaisia mahdollisuuksia ostaa matkailuun liittyviä tuotteita ja palveluita", Huttunen toteaa.
Tammikuussa start-upille lohkesi tukea Valve Brandingiltä ja Aloitusrahasto Veralta. Toimitusjohtaja kertoo, että sen jälkeen käyttöliittymä on pistetty uusiksi, palvelun käytettävyyttä viilattu, uusia featureita lisätty ja partnereita kerätty. Kumppaneita ovat Blue1, Kaleva Travel, SMT, Best Western Finland ja Plaza. PR-työ jenkeissä on myös ehditty startata.
Jenkkimarkkinaa TripSay raottaa paikallisen PR-toimiston avulla.
"Toimisto tuntee matkailu- ja webbialan ja pystyy siten auttamaan meidät oikeiden toimittajien puheille", Huttunen toteaa.
"Tavoitteena on saada aikaan maailman mittakaavassa merkittävä palvelu", hän korostaa.
Joten vaikka painotus on nyt Yhdysvalloissa, niin myös Euroopasta on tärkeä saada käyttäjiä.
Kommentoi
10 Viimeisintä
- Nokian Nonstop Living vuoden kotimainen kisajyrä maailmalla (24.10)
- Tribal DDB rantautui Suomeen (23.10)
- TripSay-lanseerauksen pääpaino Yhdysvalloissa (06.08)
- Kaksi suomalaista duunia Cannesin Cybershortille (17.06)
- MTL Digitoimistot aikoo ajaa digikentän asiaa (13.06)
- Morningin pomo vaihtoon (09.06)
- Ambientia haluaa virkistää Turun digikenttää (09.06)
- Young Lions -kisan cybersarjan voitto bobilaisille (24.04)
- Premium T otti digisarjan Vuoden Huipun 2007 (04.04)
- East avaa ovia itään (17.03)
- Siirry uutisarkistoon
