Uutiset
Valve satsaa matkailualan start-upiin
Matkailupalvelua netissä kehittävä suomalainen Vailoma on saanut buustia toiminnalleen, kun Valve Branding ja Aloitusrahasto Vera sijoittavat yrityksen kehitykseen.
"Tämä rahoitus mahdollistaa sen mitä haluamme: kansainvälisen launchin ja uusien työntekijöiden palkkaamisen", toteaa toimitusjohtaja Juha Huttunen Vailomasta.
Start-upin palvelu kerää informaatiota omatoimimatkailijoille. Saitilla noin 260 000 matkakohdetta, kaupunkia, nähtävyyttä yms. löytyvät kartalle sijoitettuina, jotta niitä olisi selkeä lähteä tutkimaan. Kustakin kohteesta aukeaa netistä kerättyjä tietoja. Jatkossa käyttäjien itsensä tuottama sisältö on merkittävässä osassa.
"Se on vähän kuin visuaalinen Google-haku", toimitusjohtaja vertaa.
Lanseeurausta Huttunen uumoilee alkukeväälle.
Tähän asti hanketta on rahoitettu omasta pussista ja pääsääntöisesti Tekesin tukemana. Valven ja Veran tuen suuruutta Huttunen ei voi paljastaa.
"Uuden rahoituksen avulla voimme elää kuluvan vuoden loppuun. Voimme sijoittaa PR:ään, ohjata saitille liikennettä ja katsoa miten se lähtee liikkeelle. Sitten katsomme tilannetta uudelleen rahoittajien kanssa. Yksi rahoituskierros on vielä tarpeen ennen kuin tästä saadaan kannattava", Huttunen kertoo.
Vaikka Vailomassa on selviä 2.0-palvelun piirteitä, niin Huttunen painottaa, että tarkoitus on tehdä rahaa. Bisnes syntyy provikoista myydyistä matkoista, mainosmyynnistä sekä matkatoimistojen kanssa tehtävästä yhteistyöstä.
"Matkailuala on otollinen: siinä liikkuu raha ja matkojen ostaminen siirtyy koko ajan enemmän nettiin", Vailoman toimitusjohtaja ennustaa.
Matkatoimistot voivat hyödyntää Vailoman generoimaa materiaalia osana omaa palveluaan.
Valven toimitusjohtaja Toni Laturi näkee Vailomassa vahvan kansainvälisen potentiaalin:
"Se on houkutteleva tilaisuus osallistua kansainvälisesti kiinnostavan internet-palvelun kehittämiseen. Jaikun kanssa yhteistyötä tehdessä saimme jo hieman kokemusta ja halusimme nyt vielä aktiivisemmin mukaan."
Kommentoi
10 Viimeisintä
- Young Lions -kisan cybersarjan voitto bobilaisille (24.04)
- Premium T otti digisarjan Vuoden Huipun 2007 (04.04)
- East avaa ovia itään (17.03)
- Tulos lupaa tulosta hakukoneista (11.03)
- Valvelle EU:n kuluttajapalkinto (10.03)
- Digimedian Vuoden Huiput 2007 -palkitut valittu (19.02)
- Finnairin Early Jack -saitti FWA:n Site of the Dayksi (04.02)
- Sami Tossavainen siirtyy Familyyn (30.01)
- Valve satsaa matkailualan start-upiin (11.01)
- White Sheep yrityskaupan myötä Isobar-verkostoon (10.01)
- Siirry uutisarkistoon