Uutiset
Sami Relander Franticin toimitusjohtajaksi
Franticin toimitusjohtajana on marraskuun alusta toiminut Sami Relander. Hän päätyi pestiin kesällä käynnissä olleen avoimen haun kautta. Relanderilla on taustalla kymmenisen vuotta eri digitoimistoissa. Franticiin hän tulee oltuaan vajaan vuoden QPR Softwarella markkinointijohtajana.
"Hyvä fiilis. Täällä on hyvä jengi ja homma rokkaa. Tehdään entistäkin kovempia juttuja ja odotan innolla tulevia haasteita. Meillä on muutama uusi merkittävä asiakkuus, joista enemmän alkuvuodesta", Relander toteaa alun tunnelmistaan.
Toimitusjohtaja myös lupaa, että ennen äänekkäänä tunnettu mutta viime vuodet aika hiljaa vakaata duunia painanut yritys ottaa taas näkyvämpää roolia ensi vuoden alusta lähtien.
Relander oli 90-luvun lopulla perustamassa ja johtamassa Lemon Interactivea, josta päätyi yrityskauppojen myötä Enderon varatoimitusjohtajaksi.
Vedettyään Euro RSCG:llä digipuolta Relander siirtyi akateemiseen maailmaan, jossa keskittyi väitöskirjan tekoon ja tutkijan hommiin. Aihepiirinä oli "ohjelmistobisneksen menestyspotentiaalin estimoiminen". Tohtorin hattua sovitellaan alkuvuodesta, jolloin Relander väittelee.
Merkittävän siivun firmasta omistava ja väliaikaisena toimarina ollut Sami Häkkinen jatkaa Franticissä vara tj:nä vastaten myynnistä ja asiakkuuksista.
Kommentit
Kommentoi
10 Viimeisintä
- Young Lions -kisan cybersarjan voitto bobilaisille (24.04)
- Premium T otti digisarjan Vuoden Huipun 2007 (04.04)
- East avaa ovia itään (17.03)
- Tulos lupaa tulosta hakukoneista (11.03)
- Valvelle EU:n kuluttajapalkinto (10.03)
- Digimedian Vuoden Huiput 2007 -palkitut valittu (19.02)
- Finnairin Early Jack -saitti FWA:n Site of the Dayksi (04.02)
- Sami Tossavainen siirtyy Familyyn (30.01)
- Valve satsaa matkailualan start-upiin (11.01)
- White Sheep yrityskaupan myötä Isobar-verkostoon (10.01)
- Siirry uutisarkistoon
Niin, ohjelmistobisnes onkin kiva juttu. Niin on myös kivat kaverit tekijänoikeuspuolella.
Katsokaapas minne maili menee.
http://www.antipiracy.fi/ttvk/palaute.html
Toivotan menestystä valitsemallanne elon polulla, eritoten opensource-osaajien etsinnän saralla.