banner

Tiedotteet

Pe 19.02.2010 kello 17:56

Jo miljoona suomalaista on käynyt Tori.fi –markkinapaikassa

Ruotsin suosituin verkon markkinapaikka Blocket rantautui ennen joulua Suomeen nimellä Tori.fi. Torstaina 18. helmikuuta Tori.fi:ssä kävi jo miljoonas suomalainen. Kävijä on kotoisin Pirkanmaalta.

- Tori.fi kävijämäärät ylittivät 500 000 eri kävijää tammikuussa, ja määrä on voimakkaassa kasvussa edelleen. Markkinapaikan suosio on ylittänyt kaikki odotuksemme, sanoo Schibsted Classified Median Suomen toimitusjohtaja Jussi Lystimäki.

Tori.fi on helppokäyttöinen ja turvallinen internetmarkkinapaikka, jossa ihmiset voivat ostaa ja myydä tavaroita ja palveluita. Ilmoittaminen on ilmaista, eikä palvelu vaadi rekisteröitymistä. Ilmoituksen jättäminen onnistuu keneltä tahansa parissa minuutissa.

- Tuotteita lisätään kymmeniä tuhansia kuukaudessa, ja yhteydenottoja ilmoittajiin on huomattavia määriä, Lystimäki kertoo.

- Digitaalisen markkinoinnin tehokkuus verrattuna perinteiseen mediaan on osoittautunut olennaisesti odotuksia paremmaksi. Voidaankin sanoa, että uudet kysyntävetoiset markkinointimuodot ja tulospohjainen mainonta on saanut myös Suomessa jalansijan, josta ei ole paluuta vanhaan, Lystimäki jatkaa.

Pohjoismaiden kolmanneksi suurimman mediayhtiön Schibstedin omistamaa Blocket-markkinapaikkaa käyttää kaksi ruotsalaista kolmesta. Markkinapaikan asemaa kuvaa hyvin se, että vuonna 2009 Blocketissa ilmoiteltiin myytävistä ja ostettavista tavaroista 192 miljardin Ruotsin kruunun arvosta, mikä on 6,4 % Ruotsin BKT:sta. Markkinapaikka on avattu useissa maissa ja se on ollut menestystarina esimerkiksi Ranskassa, Espanjassa, Portugalissa ja Malesiassa.

Lisätietoja:

Jussi Lystimäki, toimitusjohtaja, s-posti jussi@tori.fi

Tori.fi on jokaiselle suomalaiselle suunnattu internetissä toimiva helppokäyttöinen ja turvallinen markkinapaikka, jossa tavaroita ja palveluita voidaan ostaa ja myydä. Ilmoittaminen on ilmaista eikä palveluun tarvitse rekisteröityä. Tori.fi:n työntekijät tarkistavat jokaisen jätetyn ilmoituksen, joten Tori.fi:ssä ostaminen ja myyminen on turvallista.

Schibsted Classified Media (SCM) on Schibstedin sähköisten markkinapaikkojen kehittämiseen keskittyvä yritys.