Tiedotteet

Ke 29.10.2008 kello 14:04

Nuorille suunnattu Oma vaalimainos -palvelu keräsi kävijöitä

Tämän vuoden kuntavaalien äänestysaktiivisuutta parantavassa markkinoinnissa kiinnitettiin huomiota erityisesti nuoriin. Kuntavaalien alla avattu Suomen Kuntaliiton Oma vaalimainos -palvelu on ollut osaltaan vaikuttamassa tavoitteen onnistumiseen. Oma vaalimainos -palveluun tehtiin 1550 vaalimainosta ja yksittäisiä vaalimainoksia katsottiin yli 49 000 kertaa. Yleinen äänestysaktiivisuus nousi vuoden 2008 kuntavaaleissa 2,7 prosenttiyksikköä 61,3 prosenttiin.

Oma vaalimainos -palvelu on internetsivusto, jonka tarkoituksena oli herättää kiinnostus vuoden 2008 kuntavaaleja kohtaan. Kenen tahansa oli mahdollista rekisteröityä palveluun ja tätä kautta päästä tekemään oma kuvitteellinen vaalimainoksensa valinnaisista visuaalisista elementeistä. Käyttäjä saattoi muokata esimerkiksi ehdokkaansa vaatteita, hiusten väriä ja mainoksen taustakuvaa. Valmista mainosta käyttäjän oli mahdollista esitellä palvelun galleriasivulla.

Palvelun tiedotus toimi käyttäjien itsensä välittämänä viraalimainontana, joka perustui heille tarjottuun mahdollisuuteen lähettää oma vaalimainoksensa eteenpäin tuttavilleen sähköpostin välityksellä. Oma vaalimainos -sivusto keräsi lisäksi Facebook-yhteisöpalvelun kautta käyttäjiä.

Suomen Kuntaliiton tarjoama verkkopalvelu osoitteessa www.kuntavaalit.fi tarjosi tietoa äänestäjille viime keväästä lähtien. Sivustolla on esimerkiksi käytännön tietoa äänestämisestä, usein kysyttyjä kysymyksiä ja perustelut äänestämisen tärkeydestä. Sivustolle tuotettiin informatiivisen tiedon lisäksi viihteellisiä osia, joilla pyrittiin aktivoimaan äänestäjiä vaaliuurnille. Näitä osia olivat Oma vaalimainos -sivuston lisäksi mm. Kuntatrivia-tietopeli ja Veikkaa äänestysprosentti -kilpailu. Kuntavaalien äänestysprosenttia veikkasi yli 2900 henkilöä ja suosituin veikkaus oli 61,1 %. Kaikkien äänestysprosentin oikein arvanneiden kesken arvotaan tällä viikolla kahden hengen lomamatka Kinnulaan eli kuntaan, jossa äänestysaktiivisuus oli tänä vuonna vilkkainta. Palkinnon mahdollistavat yhteistyössä VR ja Cumulus.

Noin puolet Manner-Suomen kunnista linkitti omat verkkopalvelunsa kuntavaalit.fi-osoitteeseen joko tekstilinkkinä tai vapaasti käytettävien sähköisten bannereiden avulla.

Sivuston on kokonaisuudessaan suunnitellut ja tuottanut turkulainen Mainostoimisto Neljä Ulottuvuutta Oy, joka voitti Suomen Kuntaliiton talvella 2008 järjestämän avoimen mainostoimistokilpailutuksen kuntavaalikampanjasta. Yhteistyökumppani valittiin kampanjan visuaalisen ilmeen, teeman ja toteutussuunnitelman ehdotuksen perusteella. Kampanjakokonaisuutena toteutettiin myös printti- ja ulkomainontaa sekä painettua materiaalia tapahtumiin ja tilaisuuksiin.

Oma vaalimainos -sivuston osoite on: http://vaalimainos.kuntavaalit.fi

Lisätietoja:

Eero Mäkitalo, toimitusjohtaja Mainostoimisto Neljä Ulottuvuutta Oy


Puh. 050 572 5202, sähköposti eero.makitalo@neljaulottuvuutta.fi

Merja Olari-Sintonen, markkinointipäällikkö, Suomen Kuntaliitto


Puh. 050 378 4305, sähköposti merja.olari-sintonen@kuntaliitto.fi

Valmiit pressikuvat: www.neljaulottuvuutta.fi/omavaalimainos