Tiedotteet
Verkkokaupassa voit myydä nyt myös osamaksulla, ilman riskiä
Kattavat maksutavat ovat avainasemassa, kun suomalaista verkkokauppaa lähdetään nostamaan muiden pohjoismaiden tasolle.
Suomalaisen verkkokaupan huonoa tilannetta ja rahojen valumista ulkomaisille verkkokaupoille on päivitelty jo kauan aikaa. On arveltu, että jopa joka kolmas kulutettu euro menee ulkomaisille verkkokaupoille. MyCashflow verkkokauppapalvelua tarjoavan Pulse247 Oy:n markkinointipäällikkö Pekka Juntunen uskoo ongelman olevan maksutapojen putteessa.
-Erään 2000-luvun alun verkkokauppatutkimuksen mukaan yli 70 % nettikaupan ostoskärryistä hylättiin ennen kassaa. Syynä tähän oli ostamisen vaikeus tai maksutavan puuttuminen. Verkkokaupoista ostaminen on kehityksen myötä helpottunut, mutta maksutapojen puutteellisuus on vielä tähän asti ollut ongelma, hän toteaa.
Nyt verkkokaupan saa auki alle minuutissa, eivätkä maksutavatkaan ole enää esteenä kaupankäynnin aloittamiselle verkossa. MyCashflow-verkkokauppapalvelu yhdessä Kreditor Europe AB:n kanssa mahdollistaa verkkomyynnin nopean aloittamisen kaikilla suomalaisilla pankkimaksuilla, sekä nyt myös laskulla ja osamaksulla.
- Nyt kauppias voi tarjota asiakkailleen mahdollisuuden maksaa laskulla ja osamaksulla ilman riskiä. Kreditor hoitaa kaikki paperiasiat ja tilittää myynnin viikottain, näin kauppias voi keskittyä kasvattamaan myyntiään. Enää ei tarvitse huolehtia maksumuistutuksista, perinnästä, luottotappioista tai siitä, onko lasku maksettu, kertoo Kreditorin Country Manager Jarkko Turtiainen.
Yritykset tiedostavat tarpeen
Mercurin sähköisen kaupankäynnin kyselyn mukaan yritysten ylimmästä johdosta valtaosa on sitä mieltä, että yrityksen myyntiä voitaisiin parantaa merkittävästikin paremmalla sähköisen kaupankäynnin hyödyntämisellä.
-MediaComin verkko-ostamiseen keskittyneen tutkimuksen mukaan verkkokaupasta ostettaessa maksutavaksi valitsisi laskun yli kolmannes miehistä ja melkein puolet naisista. Nyt yrityksillä on mahdollisuus parantaa myyntiään kuuntelemalla asiakkaita ja tarjoamalla heille tärkeimmät maksutavat, toteaa Juntunen.
---
Lehdistökontaktit:
Ismo Ruotsalainen
+358 (0)41 495 2425
info [a] mycashflow.fi
http://www.mycashflow.fi
Arkisto
- WebCertain:in uusi Multilingual PR Forum tarjoaa keskusteluareenan kansainvälisistä online PR-kampanjoista kiinnostuneille (21.11)
- Laskulla -verkkokaupan suosituin maksutapa nyt Suomessa (20.11)
- Tutkimus vahvistaa: Asiakaskokemus ratkaisee verkkokaupan menestymisen (18.11)
- Korjaus tiedotteeseen - Kuluttajamodeemien valmistajilla puutteita verkon tietoturvariskien ymmärtämisessä (05.11)
- Kuluttajamodeemien valmistajilla puutteita verkon tietoturvariskien ymmärtämisessä (05.11)
- Crasman toimitti Elematicille ratkaisun globaaliin brändinhallintaan ja verkkojulkaisuun (04.11)
- Nuorille suunnattu Oma vaalimainos -palvelu keräsi kävijöitä (29.10)
- Online Revenue julkaisee seurantajärjestelmän (24.10)
- Ambientia mukana teknologiayritysten kasvulistalla (23.10)
- Aku Ankka avasi uuden verkkokaupan (20.10)
- Lisää tiedotteita
Julkaise tiedote
Digimedia-alan yritykset voivat nyt julkaista tiedotteitaan RE:ssä. Toimitus ei muokkaa tiedotteita, vaan ne julkaistaan sellaisenaan. RE ei vastaa tiedotteiden sisällöstä. Aihe tiedottamiseen on vapaa mutta toivomme, että puhtaat rekrytointi-ilmoitukset säästetään omalle RE:kry palstalleen.
Julkaise tiedotteesi täällä