Tiedotteet
Smilehousen ohjelmistolle Avainlippu-tunnus kotimaisesta osaamisesta
Ohjelmistoyhtiö Smilehouselle on myönnetty Avainlippu-tunnuksen käyttöoikeus. Avainlippu-alkuperämerkki myönnettiin Smilehousen Workspace-verkkokauppaohjelmistolle, koska ohjelmisto ja sen kehittäminen perustuvat erityisesti suomalaiseen ohjelmisto-osaamiseen.
Ohjelmiston monipuolisten ominaisuuksien, skaalautuvuuden ja integroitavuuden myötä Workspace on paitsi esimerkki suomalaisen ohjelmisto-osaamisen korkeasta tasosta myös taidonnäyte, joka on osaltaan nostanut Smilehousen Suomen johtavaksi sähköisen kaupan asiantuntijayritykseksi.
- Olemme erittäin tyytyväisiä meille myönnetystä tunnustuksesta ja koemme olevamme hyvä esimerkki siitä, että korkeatasoista ohjelmisto-osaamista löytyy myös Suomesta, iloitsee Smilehousen toimitusjohtaja Tapio Talvisalo.
Talvisalo kuitenkin korostaa, että osa kunniasta kuuluu myös yrityksen asiakkaille, jotka ovat tiiviisti mukana tuotekehityksessä.
- Herkkä korva asiakkaiden suuntaan ja lähellä oleva tuotekehitys varmistavat, että asiakkaat saavat paremmin heille ja suomalaiseen kenttään sopivia tuotteita. Toisaalta yrityksemme tuotteiden laatu paranee asiakasvastaavuuden kautta, toteaa Talvisalo.
Lisätietoja:
Tapio Talvisalo
Toimitusjohtaja, Smilehouse Oy
Puh. 040 503 5953
tapio.talvisalo@smilehouse.fi
Smilehouse Oy on yritysten sähköisen kaupankäynnin ratkaisuihin erikoistunut, alansa johtava asiantuntijayritys. Smilehousen palveluja käyttävät tuhannet yritykset Suomessa ja ulkomailla. Suomessa Smilehouse on toimittanut sähköisen kaupan kokonaisratkaisuja yli 200 yritykselle, asiakkaina esimerkiksi Iittala, Lumene, Lippupiste, Suuunto ja S-ryhmä. Voimakkaasti kasvavan Smilehousen liikevaihtoarvio vuodelle 2008 on 5,5 M€, ja yritykseen kuuluu kolme tytäryhtiöitä: Smilehouse Baltic Oü, Karttago Oy ja Louhi Networks Oy.
Arkisto
- Nettihotelli.fi -palvelu siirsi Sarjamedian hostingliiketoimintaan (16.07)
- Vetec julkaisee ilmaisen hakemistopalvelun verkkosivuille (08.07)
- Tutkimus: Innowise CMS –julkaisujärjestelmän kehittäminen onnistunut (30.06)
- Louhelta mobiililaajakaista ammattilaisille ja vaativiin olosuhteisiin (12.06)
- AgileTool tuo ketteryyttä vaatimusten kirjaamiseen (10.06)
- Verkkokauppaohjelma Mycashflow liittyi Snoobi-palveluun (09.06)
- Ambientiasta Red Hat Ready Hosting Partner (05.06)
- News to Screenillä 50 000 rekisteröitynyttä käyttäjää (04.06)
- Web-tietoturvan merkitys liiketoimintariskinä aliarvioitu monessa yrityksessä (02.06)
- Ambientia avaa toimiston Turkuun (27.05)
- Lisää tiedotteita
Julkaise tiedote
Digimedia-alan yritykset voivat nyt julkaista tiedotteitaan RE:ssä. Toimitus ei muokkaa tiedotteita, vaan ne julkaistaan sellaisenaan. RE ei vastaa tiedotteiden sisällöstä. Aihe tiedottamiseen on vapaa mutta toivomme, että puhtaat rekrytointi-ilmoitukset säästetään omalle RE:kry palstalleen.
Julkaise tiedotteesi täällä