Tiedotteet
Yli 20 000 lemmikkiä Petsiessä
Lehdistötiedote, Kuopio, 13.02.2008, vapaa julkaistavaksi heti
Lemmikkieläinten omistajille ja kaikille eläinrakkaille ihmisille suunnatulla Petsie (www.petsie.fi) yhteisösivustolla on nyt yli 20 000 lemmikkiä. Petsie on tavoittanut asemansa Suomen suurimpana lemmikkiyhteisösivustona reilun vuoden toiminnan jälkeen. Kasvu on edelleen nopeaa ja kiinnostus palvelua kohtaan on kaikilta tahoilta kasvanut jatkuvasti. Palvelu kerää huikeat miltei viisi miljoonaa sivulatausta kuukaudessa.
Palvelun ominaisuuksia on lisätty viime aikoina melkoisesti: viralliset kasvattajat voivat lisätä tietonsa sekä pentueensa palveluun erilliseen "Kasvattajat"-osioon, lemmikkialan tapahtumien seuraamista varten on luotu tapahtumakalenteri ja käyttäjät voivat järjestellä lemmikkiensä kuvat albumeihin. Käyttäjiltä saatu palaute on ollut positiivista ja kannustavaa, joten emme jää laakereillemme lepäämään vaan uusia ominaisuuksia on edelleen tulossa ja niistä seuraavana julkaisemme kirpputorin eli osto-, myynti- ja vaihtoalueen lemmikeille ja tarvikkeille. Siitä odotamme seuraavaa menestysominaisuutta, sillä mikäpä olisi parempi kanava myydä lemmikkiaiheisia tavaroita kuin yksi Suomen suurimmista lemmikkimedioista.
"Joitakin huonoja puolia palvelussa on, se täytyy myöntää. Pieni akvaario vaihtui suurempaan, ja vuodenvaihteen jälkeen talouteen asteli pieni karvakuono. Lemmikkikuume kasvaa sitä enemmän, mitä enemmän töitä tämän parissa tekee. Selailullakin voi olla samoja haittavaikutuksia!", varoittelee viestintäjohtaja Tomi Heiskanen.
Arkisto
- Oindex listaa Suomen verkkosivujen kävijämäärät (02.05)
- Smilehousen ohjelmistolle Avainlippu-tunnus kotimaisesta osaamisesta (16.04)
- Tutkimuksen mukaan 97 % kuluttajista etsii karttapalveluja internetin kautta (27.03)
- Eero Aarnion tuotteita virtuaalisesti Aapelissa (20.03)
- Rite Ventures sijoittaa pohjoismaiseen verkko- ja hakukonemarkkinointiyritykseen (19.03)
- Sport Goes Mobile ja Sport Content Oy lanseerasivat innovatiivisen F1-mobiilisovelluksen (15.03)
- YLE ja Steam Communications solmivat yhteistyösopimuksen (14.03)
- ToimivaNet Solutions on nyt Really Helsinki (12.03)
- Emma menee Nordkappiin (10.03)
- Valven Galactor voitti EU:n ensimmäisen kuluttajapalkinnon (10.03)
- Lisää tiedotteita
Julkaise tiedote
Digimedia-alan yritykset voivat nyt julkaista tiedotteitaan RE:ssä. Toimitus ei muokkaa tiedotteita, vaan ne julkaistaan sellaisenaan. RE ei vastaa tiedotteiden sisällöstä. Aihe tiedottamiseen on vapaa mutta toivomme, että puhtaat rekrytointi-ilmoitukset säästetään omalle RE:kry palstalleen.
Julkaise tiedotteesi täällä