banner

RE: search

Ke 01.12.2004 kello 05:12 | Ei kommentteja | Kommentoi

MindTrek vetelee viimeisiään - jos jotain ei kohta tehdä

Tamperelaisten digitapahtuma kaipaisi kipeästi uutta verta. Sitä ei tänä vuonna tuonut edes viikolle suojeluaan tarjonnut sarjakuvahahmo B. Virtanen.

Kuudetta kertaa järjestetty MindTrek-viikko kärsi tänä vuonna sekä innon että osallistujien puutteesta. Tämä näkyi selvästi mm. Gaalassa, missä tapahtui viikon kiinnostavin juttu, jättimäisen pääpalkinnon jako. Voittaja Kick Ass Kung-Fu jakoi gaalaväen kahtia: niihin joiden mielestä tuomaristo oli oikeassa ja niihin, jotka olivat täysin päinvastaista mieltä. Pelkästään jo lähtöasetelma sai siis homman hankalaksi, eikä ollut hedelmällinen juhlinnan lähtökohta.


Kick Ass Kung-Fu:n tekijät on juuri palkittu, kuten naamoista näkyy.

Kankea juhlayleisö ja liian suuri tila

Juhlapaikka, Tullikamarin Pakkahuone, oli auttamatta liian suuri muutamalle sadalle vieraalle. Kaksi gaalalippuun kuulunutta viinilasillistakaan eivät saaneet juhlavieraita huippuvireeseen, kun tila ammotti tyhjyyttään. Juhlien piristys, vieraiden viihdyttämisestä vastannut dragin kruunaamaton kuningatar Pola Ivanka sai sentään liikehdintää aikaiseksi loistavilla Paula Koivuniemi ja Katri-Helena -tulkinnoillaan. Allekirjoittanut tosin hurmaantui "Eartha Kittistä", jonka pakaroiden värinä sai muutaman miehen purskauttamaan viinit rinnuksilleen...

Kompakti paketti, mutta jossain mättää

Ohjelmaltaan karsittu viikko vaikutti muutoin kompaktimmalta paketilta kuin aiemmin. MindTrekistä oli mm. poistettu kokonaan homman riippakiveksi muodostunut Näyttely, jonka anti on jo pitkään jäänyt hämäräksi kävijöilleen. Noin muuten MindTrek-viikko (ex-MindTrek tietoyhteiskuntaviikko ja ex-MindTrek Mediaviikko) alkaa tuntua yhtä väsyneeltä kuin Media&Message, joka ei enää sekään ole pystynyt uusiutumaan. Missä syy ja miksi homma ei toimi? MindTrekin osalta syitä voisi kai etsiä esim. seuraavista.

Seminaarit eivät sytyttäneet

Aiemmin hyvistä kansainvälisistä seminaareistaan tunnettu MindTrek ei tänä vuonna saanut järjestetyille luennoille entiseen tapaan väkeä. Paneelikeskustelujen ja seminaarien osallistujamäärät ovat MindTrek ry:n puheenjohtajan Tanu-Matti Tuomisen mukaan olleet jo muutaman vuoden ajan laskusuunnassa.

Lapsi-teeman tylsät otsikot

Kun listaa suurimpien semmojen otsikot, joita ovat mm. "Perhe median pauloissa" sekä "Lapset ja tietoyhteiskunta", onkin jo osaksi syiden lähteillä. Otsikkoaiheet ovat varmasti tärkeitä, mutta jäävät aika haaleiksi ja kiinnostamattomiksi. Jo sana tietoyhteiskunta saa monet poistamaan se kuuluisan varmistimen... Se, joka keksii miten näistä aiheista saa hiukan mediaseksikkäämpää ottakoon heti yhteyttä Tampereen suuntaan.

LAN sentään veti taas väkeä

Yksi tapahtuma nousi tämän vuoden annista kuitenkin ylitse muiden, nimittäin pelinörttien ikioma MindTrek Lan, joka on aiemminkin ollut koko viikon suosituin proggis. Lanin suosio kertonee verkkopeliharrastajien tarpeesta löytää myös tietynlaisia sosiaalisen kommunikaation muotoja. Verkkopelitapahtumiahan ei maassamme liiaksi järjestetä. MindTrek Lanissa kaikki 650 konepaikkaa oli varattu jo reilusti etukäteen.

Huippututkimusta taas paikalla ITIssä

Interaktiivinen tulevaisuus ja Ihminen -konferenssi ei vetänyt yhtä paljon väkeä kuin ennen, huolimatta kovan luokan luennoitsijoistaan. Harvoille valituille ITI kuitenkin tarjosi herkkua monenlaista. Tampereella selviteltiin mm. mobiili-TV:n tulevaisuutta, laajakaistojen maailman muuttavaa vaikutusta ja taiteen sekä pelien invaasiota tietoverkkoihin.

Esimerkiksi mobi-TV:stä MindTrekissä opittiin, että se muuttaa television huomattavasti vielä nykyistäkin lyhytjännitteisemmäksi puuhaksi. Mobi-TV:n sisällöt kuulemma tulevat olemaan clippejä, spotteja ja lyhäreitä. Taitaapa sukupolvikin vaihtua kun tuon kuluttajia kysellään. Järkyttävä tieto sen sijaan oli se, että Suomemme on aika kaukana jäljessä jopa patavanhoillisista briteistä kun laajakaistasta puhutaan: saarivaltakunnassa jo yhdeksän kymmenestä kodista ja firmasta voi halutessaan ottaa laajakaistan. Eipä taida moinen Kainuun korvessa tai Lapin tunturissa päteä. Suomi = Tietoyhteiskunta?

EuroPrixissä kansainvälisyys pääsi esiin

ITIn suojissa järjestettiin tutuksi käyneeseen tapaan myös EuroPrix-konferenssi digialan kansainvälisille osaajille. Huippuhetkiä konferenssissa koettiin, kun paikan päälle Tampereelle saatiin kuin saatiinkin suoraan Japanista, Wasedan yliopistosta tutkija Sed Saad. Hän veti salin tupaten täyteen puhuessaan median konvergenssista Japanissa, Koreassa ja Kiinassa. Eikä ihme, mies on alansa superosaaja.

Digitaalisen alan huipputapahtuma?

Se mikä tamperelaisilta puuttuu on kuuleman mukaan heille myös yhdentekevää. Ja puutehan on arvostus myös Kehä III:n sisäpuolisessa Suomessa. Ymmärrettävää lienee, että liikaa kumartelua maamme kakkoskeskuksessa etelään päin halutaankin välttää, mutta hiukan suurempi promoaminen saattaisi tuottaa toivottua tulosta. Tällaisenaan MindTrekillä ei nimittäin kovin huikeaa etenemistä voi nähdä. Vaikka tapahtuma mainostaa itseään Pohjoismaiden tärkeimpänä digimediahappeninginä, aika harva "tietoyhteiskuntaviikkoa" sellaisena oikeasti pitää.


Virtanen suojeli tapahtumaa. Siksiköhän siitä tuli niin väritön?

Takana loistava tulevaisuus

Se missä MindTrek on onnistunut, on tutkijapuolen paikalle saaminen ja uusimpien tutkimustulosten esille tuominen. Muunlaista hyötyä alalle tapahtumasta ei tunnu olevan. Sinänsä hämmästyttävää, sillä asiantuntevasta väestä ei Tamperellakaan liene puutetta. Puutetta taitaakin olla siitä toisesta tärkeästä eli rahasta. Ja ilmeisesti myös innostuksesta. Tässä kohtaa pitää kuitenkin tunnustaa, että ne jotka töitä jaksoivat tehdä -kuten kilpailukoordinaattori/yleishenkilöjantunen/TTVOlainen Maija-Leena Lappi- tekivät voitavansa, eikä se ollut ihan vähän. Ja kyllähän vanhatkin jaksavat, muiden muassa TTVOn opettajakuntaan kuuluvat Sohvi Sirkesalo ja Cai Melakoski.

Missä luuraavat TTVO:n nuoret voimat?

Tampereen ammattikorkeakoulun Taiteen ja viestinnän osaston eli kotoisasti TTVO:n suojissa kasvaneita osaajia pidetään digitekijöiden eliittinä. Niin Tampereella kuin etelämmässäkin (lue: Helsingissä). Siksipä tämän huikean voiman puuttuminen lähes kokonaan MindTrekin tekijäjoukosta ihmetyttää. Kannattaisiko teettää homma esimerkiksi jonkin vuosikurssin lopputyönä? Tai tarjota MindTrekin vetovastuu peräti palkkaa vastaan intoa puhkuville opiskelijoille? Näin voitaisiin ehkä saada MindTrekiin sen tarvitsema veridouppaus.

Nousukauden imuun, mars!

Uudet ihmiset, uutta valuuttaa ja uudenlainen konsepti. Siinäpä pähkinänkuoressa se, millä MindTrek saadaan toimimaan. Nythän ollaan taas huimaa vauhtia matkalla nousukauteen, joten lienee helppo juttu!?

// Vivikka Richt

Kommentoi

Nimesi
URL / Email
Viesti