Uusmedia-alalla luovuus kohtaa bisneksen. Niin halutaan ainakin uskoa, vaikka luovuus on tainnut vähentyä suhteessa bisnekseen sitten alan kapalovuosien - lukuunottamatta kaikista innovatiivisimpia hankkeita (taiteen ja markkinointiviestinnän toraisesta suhteesta lisää RE:n keskustelussa).
Oli miten oli, katastro.fi on tarjonnut pääasiassa uusmedia-alalla työskentelevälle jäsenistölleen mahdollisuuden toteuttaa taidejuttuja ei-kaupallisilla periaatteilla. Tai ainakin melkein. Bisnespuoli ei nimittäin ole katastro.fille vieras. Monet hankkeet on tehty yhteistyössä alan yritysten kanssa tai sitten hommassa on ollut mukana joku sponsori. Taiteen ja bisneksen kohtaaminen luontuu mediataiteelta muutenkin mukavasti.
Katastro.fi viettää tänä vuonna viisivuotissynttäreitään. Mediataideyhdistyksen piirissä jäsenet saavat edelleen tehdä sitä mitä suurin osa ei töissä saa tehdä. “Katastro.fissa on mahdollisuus tehdä sitä mitä haluaa tehdä ilman, että kukaan tulee sanomaan, että toi on liian rajua“, toteaa yhdistyksen hallituksen tuore puheenjohtaja Mikko Karvonen. “Voi tehdä sellaista mikä asiakkaalle on liikaa“, täydentää vieressä toiminnanjohtaja Lassi Tasajärvi.
Tekemisen vapaudesta Karvosella on konkreettinen esimerkki: kun tekee katastro.fi-duunia tekijän ei tarvitse miettiä toimiiko juttu kaikilla selaimilla vai ei.
"Tosin, koska asialla ovat ammatti-ihmiset he yleensä välittävät siitä, että työ toimii useilla selaimilla", Tasajärvi tarkentaa.
Katastrofi syntyi kommuunissa
Katastro.fin synnyinmanifestissa yhdistyksen hommaksi määriteltiin uuden teknologian yhdistäminen eri taidemuotoihin. Ensimmäiset jäsenet löytyivät pitkälti demoskenestä, jossa oli jo omaksuttu periaate laitteiden puskemisesta äärirajoille.
Omassa versiossaan yhdistyksen synnystä Karvonen vähättelee idealismin merkitystä. Hankkeen sysäsi liikkeelle tarve saada viiden hengen kommuuniin kiinteä nettiyhteys, hän naurahtaa. Samalla keksittiin katastro.fi-webbiosoite, jonka saaminen oli kuitenkin hankalaa .fi-päätteen hankkimista rajoittavan lain takia.
“Sitten joku keksi, että täytyy perustaa mediataideyhdistys. Muilta asia ehkä vähän unohtui, mutta Huuskosen Juha pisti asiat vireille ja 1998 olimme yhdistyspaperit käsissä perustamassa mediataideyhdistystä“, Karvonen kertoo.
Uusi yhteisö oli luonteva jatke demoskenelle, jossa monet olivat olleet toistensa kanssa tekemisissä 12-vuotiaasta lähtien. Varhaisten jäsenten töitä on nyt esillä Kiasman Demoskene-näyttelyssä, joka on näillä näkymin Katastro.fin näkyvin ja suurin juhlavuoden hanke. Demoskenestä ollaan lisäksi tekemässä kirjaa yhteispohjoismaisena hankkeena.
Sadan tonnin startti
Demoskenestä katastro.fiin liittyi alusta asti eri tavoin digitaalisen median kanssa tekemisissä olevaa porukkaa, niin graafikoita kuin musiikintekijöitä. Jäsenistöstä tuli kirjavampaa, kun sana yhdistyksestä pääsi kunnolla valloilleen, vaikka jäsenyyttä ei olla missään vaiheessa jaeltu avoimesti.
Näkyvyyttä toi ensin Kiasmalle toteutettu IMAChannel-hanke ja pian sen jälkeen yhdistykselle annettu nuoren taiteen Suomi-palkinto. Sadan tonnin palkintorahoilla yhdistys sai tilat ja tietokoneet jäsenten yhteiseen käyttöön.
“Palkinto toi lisää huomiota. Jos aiemmin jäsenten tausta oli enemmän it-teknologia-lähtöinen, alkoi jäseniksi hakeutua myös taidekoulutusta hankkivia ihmisiä esimerkiksi Medialabista. Silloin Katastro.fiin tuli myös esimerkiksi käsikirjoittamiseen, videoon ja tuottamiseen erikoistuneita ihmisiä. Jakauma on siitä lähtien ollut 50/50“, Tasajärvi sanoo. Sisällöntuottamisen ja teknisen toteutuksen välinen jako on hämärä, sillä helposti kaikki tekevät vähän kaikkea.
Katastro.fi onkin jäsenilleen haasteellinen ympäristö, jossa voi livetä omasta erikoisalueestaan. Monet tekijöistä toki keksivät itselleen haasteita itsekseenkin, jonka voi huomata pöytälaatikkoon tehdyistä jutuista koostetussa xxx.katastro.fi –verkkojulkaisusta.
Uusia haasteita tuo myös se, että taidehankkeiden luontaisen vapauden ansiosta uusia teknologisia kehitelmiä voi testailla aiemmin kuin asiakashommissa. “Se että tuotannot tarjoavat haasteita, kun tehdään vaikka high-end selaimille, tekee tästä mielekästä ihmisille“, Tasajärvi toteaa.
“Firmarajapinta on toiminut hyvin siten, että kun katastro.fi-hommissa on uuden teknologian parissa, niin kun menee takaisin työpaikalle, voi hyödyntää oppimaansa siellä“, Tasajärvi kuvailee yhdistyksen suhdetta työmaailmaan.
Eikä suhde firmoihin toimi vain työntekijä-työnantaja tasolla, vaan isot firmat saattavat tarjota Katastro.fin väelle mahdollisuuksia tehdä mitä pystyvät uusilla tuotteilla. Demoskene-näyttelyssä on Nokian 7650-kännykällä toteutettu työ, jossa on hyödynnetty Hybrid Graphicsin softaa. Kaikki osapuolet hyötyvät: Nokia voi esitellä millaista jälkeä sen kännykällä voi saada aikaan; Hybrid voi kehua ohjelmistoa, joka mahdollistaa tehdyn ja katastro.fi saa kunnian siitä mitä on tehty. Lisäksi näkyvyys on kaikille hyvä, kun valmis työ on esillä, esimerkiksi tässä tapauksessa Kiasmassa.
Vastaavia yhteistyöhankkeita on tehty ennenkin, joissa yksi firma tarjoaa hardwaren ja toinen softan, kun katastro.fi hoitaa toteutuksen eli saa nämä kaksi elementtiä toimimaan yhdessä.
"Taideprojekteissa on mahdollista testata jotain tuotetta tai ratkaisua, joka sitten lanseerataan asiakkaille myöhemmin. Taideprojekti voi olla ikäänkuin avoin beta-testi ja myynnissä voi hyödyntää saatua positiivista näkyvyyttä esimerkiksi kansainvälisillä taidefestivaaleilla", Tasajärvi tähdentää.
Corporate ei ole kirosana
Yhdistyksessä ei olla käyty painokkaita keskusteluita suhteista bisneksen ja taiteen välillä. Eikä ilmeisesti työpaikoillakaan olla puitu taiteen tekemisen haittoja.
“Mitään ongelmia ei ole ollut sen jälkeen, kun työnantajat ovat ymmärtäneet, että Katastro.fi ei ole kilpailija, vaan tukee oikeata duunia“, Karvonen toteaa.
Katastro.fi-hommien teko on myös hyvää akkujen latausta, jonka jälkeen jaksaa taas vääntää duunissa.
Jotta suhde työnantajiin säilyisi terveenä Katastro.fi ei ole alkanut tehdä saitteja tilauksesta – jos putkifirma tulee pyytämään yhdistystä tekemään sille saitin, niin ei onnistu, Tasajäri vertaa. Siinä mielessä työ ja huvi pysyvät terävästi erillään. Missään vaiheessa ei myöskään olla lähdetty osaksi jotain yritystä.
“It-firmojen buumin aikaan meitä pyydettiin lafkojen laboratorioksi, mutta myynti olisi vienyt riippumattomuuden“, Tasajärvi sanoo. Sen lisäksi vapaa-ajan huvista tulisi yhtäkkiä työtä.
Raha lähti pois
Kokonaisvaltaisia hyppäyksiä puolelta toiselle työstä taiteeseen tai päinvastoin on tehty jonkin verran. Selvin esimerkki nykään mediataiteeseen keskittyvistä katastro.fin jäsenistä on Juha Huuskonen. Duunipuoleen keskittymisen takia taidehommat ovat jääneet monilta vähemmälle. Koska työ kilpailee ajasta muiden hankkeiden kanssa, on katastro.fin isommissa hommissa mukana tuottajat, jotta kaaos ei ehkäise kaikkea toimintaa.
“Siitäkin on hyötyä duunissa, kun voi sitten sanoa tehneensä työtä tuottajana tai vastaavana, ja varmasti siinä katastro.fihommassa on myös oppinut ihan hyvin", Karvonen sanoo.
Vuosi 2000 oli katastro.fille erityisen vilkas ja sen jälkeen toiminnan suuntaa määriteltiin uudestaan. Helsingin kultuuripääkaupunkivuonna suurhankkeita oli useita: Artgenda, 2000.katastro.fi ja eko.katastro.fi sekä muutamia ajan haalistamiksi muistoiksi jääneitä.
“Siinä vaiheessa piti miettiä muuttuuko katastro.fi kulttuurituotantoyhtiöksi. "Tehtiin päätös, että ei enää ikinä niin isoja projekteja yhtä lyhessä ajassa", Tasajärvi summaa. “Kulttuurivuoden loppuun asti projektien kehitys paisui kiihtyvällä tahdilla“, hän lisää. Sittemmin Suomesta myös loppui raha.
Rahahanojen jäätymisen ja pienempiin hankkeisiin keskittymisen päättämisen jälkeen yhdistyksen on ollut luonteva siirtyä taas vähän maan alle. “Demoskene on pitkästä aikaa reaalimaailman juttu“, miettii Karvonen.
Bisnes ja taide - vaikea yhdistelmä
Katastro.fin saitti pysyy vilkkaana. Pääsivuille tehdään arviolta 18 000 vierailua kuukaudessa ja noin 300 000 hittiä. Runsaasta kiinnostuksesta huolimatta - myös Suomen ulkopuolelta - yhdistys ei höllää politiikka jäsenistön suhten, vaan aktiivijäsenten ylärajaa pidetään yhä noin 50:ssä. Rajoituksen avulla yhdistys mahdollistaa sen, että se voi tarjota kaikille jäsenille jotain. Periaate on se, että kaikki on mahdollista tuntea tai ainakin tunnistaa, perustelevat Karvonen ja Tasajärvi.
Katastro.filaiset toivovat Suomeen lisää mediataideyhdistyksiä, koska eivät halua olla mikään virallinen alansa edustaja. Tämän taiteenlajin parissa ahkerointi lyö huonosti leiville, sillä mediataide ei sovi perinteisten taiteiden mukaan rakennettuihin tukisysteemeihin. Yhdistyksen tapa yhdistää bisnestä ja taidetta on mennyt vielä yli päättäjien hilseen. Katastro.fi lobbaa ja koittaa ajaa mediataiteen asioita eteenpäin, ja onkin hankkeidensa kautta parantanut taiteenlajinsa näkyvyyttä viimeisen viiden vuoden aikana.
Paras merkki jatkuvuuden kannalta on, että katastro.fi on houkutellut riveihinsä myös uuden sukupolven. Karvosen ja Tasajärven mielestä se on innostanut taas vanhempaakin, vähän yhdistyksen toiminnassa taantunutta väkeä.
“Yksi mun tavoitteistani puheenjohtajana on saada vähän vanhaa posseakin aktivoitua, ettei se kokonaan katoaisi“, Karvonen lupaa.