Kun platinapikselin jakohetki koitti, ei palkinnon pokkaajia löytynyt lukuisista huuteluista huolimatta. Soneralaiskolmikko oli jo ehtinyt liueta yläkertaan juhlistamaan alkuillasta parhaasta mobiilipalvelusta jaetun kultapikselin voittoa.
RE: jututti vähän myöhemmin platinapikselin voittajia kesken juhlinnan. Kolmikko Anssi Lindqvist, Juha Tarvainen ja Juho Glad jaksoivat kertoa voittaneesta palvelusta, vaikka juhlajuomat vielä odottivat pöydässä. Into omaa tekelettä kohtaan kävi selväksi.
“Ei meitä olisi hävettänyt mobiilisarjassakaan häviäminen“, Lindqvist toteaa. Platinan voittaminen oli siis aika mojova lisä palkintokaappiin.
Miehet tiedostavat kyllä, että heidän kehittämänsä palvelu – SM-liigan tulosseuranta – käytti mobiilin moninaisia mahdollisuuksia hyödyksi laajemmin ja paremman näköisesti kuin kisakumppaneiden palvelut, kuten mobiilisarjan kakkoseksi jäänyt Add2Phonen HKL:lle tekemä SMS-lippusysteemi. “Olemme näyttäneet mitä WAPilla voi tehdä“, Tarvainen toteaa.
Tulosseurantapalvelu sai alkunsa lätkäfaniudesta. Kaikki kolme tunnustautuvat koviksi kiekkodiggareiksi, minkä ansiosta heillä oli selkeä visio siitä miten palvelu piti rakentaa.
“Osasimme sanoa minkä kiekkofani haluaa nähdä ensimmäisenä, kun tulee palveluun“, Lindqvist sanoo.
“Teimme oikeasti palvelua itsellemme – mitä me lätkäfanina haluttiin“, Tarvainen tarkentaa.
|
|
Skaalautuva palvelu
Tilanneseurannan lisäksi palvelusta löytyy kattavasti tilastoja ja kokoonpanoja. Tarkoituksena oli tehdä palvelu ensisijaisesti ihmisille, jotka eivät ole hallissa.
Palvelu on myös skaalattavissa eli sitä pystyy hyödyntämään sekä WAPissa väripuhelimilla että mustavalkonäytöillä – ominaisuudet vain vaihtelevat. Mitä parempi puhelin sitä parempi palvelu.
“Mutta ajatus oli, että palvelu olisi kussakin laitteessa niin hyvä kuin siihen laitteeseen oli mahdollista“, Lindqvist sanoo.
“Se oli myös ehto, että ei tehdä vain hyvää väri-WAP-palvelua, vaan kaikille muillekin“, tähdentää Lindqvist. “Sitä kautta tuodaan myös esille mitä saa enemmän toisenlaisella laitteella“, hän lisää.
WAP on parantunut
WAPia he eivät pidä minään pahana etenkään, kun enää ei tarvitse maksaa pelkästä yhteydessä olemisesta.
“Maksulleen saa oikeasti vastinetta“, Glad kehuu. “WAP nyt on ihan eri asia kuin WAP silloin, nyt voi jo tehdä monenlaisia asioita“, hän lisää.
Kolmikko korostaa myös personoinnin mahdollisuutta. Tulospalvelun avaussivun voi personoidan oman suosikkiseuransa väriseksi.
Kundien sana tosiaan kulkee terävästi, vaikka ilta on jo edennyt ohi juhlallisuuksien itse juhlaan, ja jos jotain heidän intonsa palvelua kohtaan vain korostuu. Kaikki kolme toteavat platinapikselin todella lämmittäneen – muun muassa siksi, että oli mukava huomata myös muiden kuin kavereiden arvostavan palvelua.
RE: jättää voittajat juhlimaan rauhassa. Seuraavana aamuna he joutuvat raahautumaan yhdeksäksi palaveriin.
