RE: search

Fri 27.04.2001 kello 13:37 | Ei kommentteja | Kommentoi

Palkkoihin ollaan tyytyväisiä

Uusmediaduunari on tyytyväinen palkkapussinsa paksuuteen. Moni on sitä mieltä, että alan palkat ovat kivunneet mauttoman koviksi, paljastaa RE:n palkkaselvitys.

Palkat ovat tabu. Paitsi jos niihin voi ottaa kantaa nimettömästi. RE:n ensimmäiseen palkkaselvitykseen vastauksia tuli kaksi kertaa sen verran kuin olimme toivoneet. Kaikkiaan yli 320 kappaletta. Ja lähes kaikki Helsingistä.


Kaikkiaan vastaajia oli 324 kpl. Miesten osuus 72%. Helsingissä vastaajista asuu 81%. Alle 30 vee vastaajista on 74%. Alalla vähintään 2 vuotta on ollut 59%. Suurin mainittu liksa oli 40 000,-. Pienin 7 000,-.

Selvitys varmisti sen mitä osattiin jo epäilläkin. Uusmediapalkat ovat räjähtäneet käsiin. Muutaman vuoden aikana ollaan noustu ruputasolta tilanteeseen jossa vähäisellä koulutuksella ja vähäisemmällä kokemuksella varustettu "osaaja" voi tienata 15 000 markkaa kuussa.

On lohdullista huomata, että tilanteen absurdius ei ole jäänyt palkansaajiltakaan huomioimatta.

"Palkat ylikorkeat osaamiseen, työvuosiin ja tuloksen tärkeyteen nähden. Hype teki tehtävänsä pari vuotta takaperin."

- mies, 2-4 vuotta alalla

"Mun kaltaiset nuoret juntit tienaa liikaa ja sikailee kännissä. Vastuutonta."

- mies

Toinenkin, joskin selkeästi pienempi, koulukunta löytyi.

"Palkat ovat yleisesti pienemmät kuin valtamedian kohu antaisi ymmärtää. Toisaalta eihän tässä mitään oikeita töitä tehdäkään."

- mies, käytettävyyssuunnittelija

Palkanmuodostus vähintäänkin outoa

Palkka tuntuu olevan kovin mystinen asia. Sen suuruuteen vaikuttavat lukuisien vastaajien mielestä epäolennaiset asiat vähintään yhtä paljon kuin olennaiset.

"Jos on nuori ja kovaääninen saa enemmän palkkaa kuin jos on korkeakoulututkinnon suorittanut kunnianhimoinen, mutta realistinen osaaja. Eli toisin sanoen jos omaa ylisuuren näkemyksen oman osaamisen voittamattomuudesta/ korvaamattomuudesta ja tuo sen jatkuvasti selkeästi esille, saa varmasti parempaa palkkaa kuin jos haluaa oppia ja kehittyä alan monitaitoiseksi osaajaksi"

- nainen, projektipäällikkö

"Alalla ei edelleenkään ole mitään linjaa palkoissa. Pärstäkerroin ja suuret puheet painavat liikaa. Todellista substanssia ei arvosteta tarpeeksi."

- mies, Satama

Palkkojen vaihtelu firmasta toiseen on myös hurjaa.

"Hajonta tuntuu olevan aika hillitön, samasta duunista voi

samassa kaupungissakin tienata melkein puolet enemmän firmasta (tietenkin myös omista taidoista) riippuen, eri kaupungeista puhumattakaan. Johdon, senior consulttien ja muiden palkoissa tuntuu kyllä olevan ilmaa, perus-koodinvääntäjien liksat vaikuttavat useimmiten ihan järjellisiltä."

- käytettävyyssuunnittelija, mies.

"Vaihteluväli tuntuu olevan perkeleen iso yrityksissä ja yrityksien sisällä. Usein tuntuu, että talossa pitkään olleet ovat jatkuvassa palkkakuopassa, kun samaan aikaan samoihin tehtäviin palkataan uusia "kovan rahan" ammattilaisia. Myös koulutuksella tai työkokoemuksella ei tunnu olevan mitään vaikutusta palkaan ainakaan omalla kohdallani. Peruskoulun käyneet jannut ja samoissa tehtävissä työskentelevät opiskelijat saavat usein vertailukelpoista palkkaa. Olen myös huomannut, että tittelillä on liian iso merkitys. Vaihdoin yhden yrityksen sisällä toimenkuvaa ilman, että tehtävät reaalimaailmassa muuttuivat, jolloin palkankorotus oli yli 3000 mk. (mies, 25-29, konsultti)

Teknisillä projektipäälliköillä parhaat liksat

Jaoimme uusmedian toimenkuvat lomakkeessamme 11 eri kategoriaan. Lisäksi oli jäännösrivi "Joku muu".

Eniten palkkaa nostavat tekniset projektipäälliköt. Heidän keskimääräinen kuukausiansionsa on huikeat 23060 markkaa.

Palkkahaitarin alapäästä löytyvät sitebuilderit 12 048 markalla.


Taulukko 1. Palkkakeskiarvot toimenkuvan mukaan

Kompetenssi Palkkakeskiarvo Vastaajia
sitebuilder 12 048 26
graafinen suunnittelija 13 020 46
flash 3d-ohjelmoija 13 375 4
ohjelmoija 15 114 28
konseptisuunnittelija 15 288 26
copy 15 357 8
käytettävyyssuunnittelija 15 438 8
projektipäällikkö 18 011 37
ad 18 155 28
konsultti 19 565 17
joku muu 21 104 86
tekninen projektipäällikkö 23 060 10

Miesten toimenkuvakohtaiset palkkakeskiarvot

Naisten toimenkuvakohtaiset palkkakeskiarvot

Helsinkiläisten toimenkuvakohtaiset palkkakeskiarvot

Helsinkiläisten, vähintään 2 vuotta alalla olleiden toimenkuvakohtaiset palkkakeskiarvot

Naisilla pienemmät palkat, mutta ei paljoa

Miesten yleinen palkkakeskiarvo on hieman naisten vastaavaa korkeampi.

Miespuolinen uusmediaduunari tienaa kuussa 17 436 markkaa. Naiset ansaitsevat keskimäärin 16 801 markkaa.

Markkamääräinen ero ei ole järisyttävä, mutta taustoja vasten tarkasteltuna naisten palkkapussin pitäisi olla miehiä pulleampi.

Kyselyyn vastanneet naiset olivat keskimäärin miehiä vanhempia. Miehistä 35% oli alle 24-vuotiaita kun naisilla vastaava luku oli vain 17%. Naisten olettaisi tuon perusteella tienaavan enemmän kuin miehet.

Uuden median naiset näyttävät olevan myös miehiä koulutetumpia. Naisista 30%:lla oli korkeakoulututkinto, miehillä luku oli 15%.

Naiset kärsivät myös palkankorotuksissa. Miesten palkka on viimeisen kahden vuoden aikana noussut keskimäärin 6055 markkaa, naisten nousun ollessa 5169 markkaa.

Positiivista oli huomata, että joissakin ammattikunnissa naiset nostivat parempaa liksaa kuin miehet. AD-naisten keskitienisti oli 19 312 markkaa kun taiteellisia linjauksia miettivät mieskollegat joutuivat tyytymään 17 668

markkaan.

Uusmedia - dropoutien luvattu ala

Korkeakoulu-dropoutien huolissaan oleville äideille selvityksemme antaa rauhallisempia yöunia: uusmedia-alalla dropoutitkin voivat tienata hyvin. Luvut kesken jättäneiden keskimääräinen tili on 18 833 markkaa kun tutkinnon saaneet tienaavat vain reilun tonnin enemmän, 19 974 markkaa.

Taulukko 2. Palkkakeskiarvot koulutuksen mukaan

Koulutus Palkkakeskiarvo Vastaajia
ylioppilas 14 535 73
keskiasteen koulutus 15 916 46
ammattikorkeakoulututkinto 16 549 46
korkeakoulu dropout 18 833 66
korkeakoulututkinto 19 975 61
joku muu 18 240 25

Koulutustaustaa tärkeämpi palkkaan vaikuttava tekijä näyttää olevan

työkokemus. Kyselyyn vastanneista 22% oli paiskinut alan hommia jo yli neljä

vuotta. Nestoreiden palkkakeskiarvo onkin hulppeat 20 976 markkaa. 2-4

vuoden uusmediakokemuksella päästään 16 881 markkaan.

Taulukko 3. Palkkakeskiarvot työkokemuksen mukaan

Kokemus Pienin Suurin Vaihtelu Keskiarvo Vastaajia
alle 6 kk 8500 40000 31500 15471 13
6-12 kk 7000 29000 22000 14295 38
1-2 vuotta 8000 33000 25000 16176 76
2-4 vuotta 8000 36600 28600 16881 119
4 vuotta tai kauemmin 8000 40000 32000 20976 71

Palkkoihin ollaan tyytyväisiä

Edellä esitettyjen lukujen valossa ei liene ihme, että alalla ollaan palkkoihin pääsääntöisesti tyytyväisiä. Kaikkiaan 69 prosenttia vastaajista ilmoitti olevansa palkkaansa melko tai erittäin tyytyväinen.

Saadun palkan määrä korreloi siihen kuinka tyytyväisiä palkkaan ollaan. Mikä jymyuutinen!

Yli 20 000 markkaa kuussa tienaavista 92 prosenttia oli palkkaansa melko tai

erittäin tyytyväinen. Alle 20 tmk saavilla vastaava luku oli 62 prosenttia.

Alle 14 000 tienaavissa tyytymättömiä oli jo enemmän kuin tyytyväisiä.

Oman arvonsa tunteviakin toki löytyi: alle 24-vuotias projektipäälikkö

ilmoitti olevansa vain melko tyytyväinen 35 tuhannen markan liksaansa.

Razorfishiä veikataan parhaaksi palkan maksajaksi

Noin puolet selvitykseen osallistuneista, 146 henkilöä, vastasi

kysymykseemme "Minkä uusmedia-alan firman kuvittelet maksavan parhaita

palkkoja?".

Äänet jakautuivat laajalle. 20 eri yritystä sai maininnan. Eniten mainintoja, 27 kappaletta, keräsi Razorfish. Topkymppilista alla:

Razorfish, 27 mainintaa

Taivas Ego, 20

Satama Interactive, 17

PHSi, 13

IconMedialab, 11

Abel & Baker, 10

Eera Finland, 8

Accenture, 8

Visual Systems, 5

Sulake, 4

Palkankorotuksia lähes kaikille!

Palkankorotukset ovat uusmediassa arkipäivää. Lähes kaikilla samassa työpaikassa viimeisen vuoden viihtyneillä on noussut samana aikana palkka. Vain 13 prosenttia ilmoittaa, että ei ole saanut palkankorotusta

viimeisen vuoden aikana.

Ei myöskään näytä siltä että tämän vuoden puolella alkaneet irtisanomiset ja lomautukset olisivat jääädyttäneet jäljelle jääneiden palkat. Vastaajista 61 prosentilla palkka on noussut viimeisen 6 kuukauden aikana.

Kahden vuoden perspektiivillä uusmedia-ammattilaisen ansiotason nousu on valtava. Pyysimme kaikkia jo kaksi vuotta sitten alalla olleita kertomaan paljonko heidän silloinen palkkansa oli. Keskimäärin palkka on kahden vuoden

aikana noussut yli 5 800 markkaa. Prosentuaalinen nousu on vieläkin kovempi - 54 prosenttia!

Kommenttien perusteella paras keino saada palkankorotus on vaihtaa työnantajaa.

"Vaikuttaa monesti siltä, että palkankorotukset toteutuvat nopeimmin hyppimällä firmasta toiseen. Eräs ystäväni on nostanut parissa vuodessa tällä menettelyllä palkkansa alle 10000 markasta yli 20000 markkaan. Firman sisällä palkankorotukset eivät usein silti vastaa todellisiin tarpeisiin, vaan arvostusta omasta kehittymisestä on hyvin vaikea saada."

- mies, Razorfish

Disclaimer: Kyselyyn vastaaminen oli tavallista vapaaehtoisempaa. Mitään satunnaisotantaa ei ollut. Tämä ei ole Suomen Gallupin virallinen totuus.

// Rami Ahonen & Jani Järvinen

Kommentoi

Nimesi
URL / Email
Viesti