Kolumnit

Ma 21.06.2004 kello 12:23 | 12 kommenttia | Kommentoi

Navigoinnin suunnittelulla lisää konversiota (Osa 1/3)

Navigaation suunnitteleminen on kriittinen osa konversion kehittämistä, sanoo Kalle Heinonen.

Suurimpia haasteita konversion kehittämiseen etenkin e-commerce sivustoilla on navigoinnin suunnittelu. Perinteisellä navigaatiolla keskiverto e-commerce sivusto ohjaa arviolta 2-3% vierailijoista asiakkaiksi. Tässä kolumnissa pureudutaan navigoinnin perusasetelmiin ja tutustutaan sen vaikutuksiin konversioon. Myöhemmissä kahdessa kolumnissa käydään läpi tarkemmin konversion kehitystä navigoinnin avulla.

Navigointia suunnitellessa tulee miettiä palvelun kohderyhmää. Vaikkakin, toisaalta navigoinnin suunnittelussa tulee yhtenä kriittisimpinä elementteinä suunnitella myös arkkitehtuuria sen mukaisesti, että sivustolla vierailevat eivät etukäteen edes tiedä mitä sivustolta odottavat.

Mielestäni navigoinnin suunnittelussa voidaan pureutua myöskin käyttäjän mieliin, siinä mielessä, että käyttäjät useimmiten taktisesti ryhmittävät, järjestävät, lajittelevat ja merkkaavat erityyppiset ominaisuudet tiettyyn järjestykseen, hieman kuin markkinoinnin asemointi. Me käsittelemme asioita eri tavoin ja opimme asioista eri lailla. Enkä suinkaan tiettävästi ole ainoa, joka näin ajattelee.

Will Schroederin artikkelissa Testing Web sites with Eye-tracking User interface engineeringin sivustolla käsitteleekin juuri tämän tyyppistä mielen asemoinnin ja navigoinnin välistä suhdetta. Hänen artikkelinsa mukaan suurin osa käyttäjistä, joiden silmien liikettä heidän käyttäessään www-palvelua seurattiin, katsoi ensin kuvaruudun keskialueelle, sitten aivan vasempaan reunaan ja viimeiseksi oikeaan reunaan. Jos siis ollaan oikein teoreettisia ja nojaudutaan tuohon tutkimustulokseen niin meidän ei kannata sijoittaa navigointia kuin sivuston vasempaan laitaan, sillä kaikkein tärkeimmän alueen, keskustan, haluamme säästää sisällölle.

Toisaalta, USA Department of Health and Human Services julkaisee www.usability.gov–sivustolla myös tutkimuksiaan navigoinnista. He suosittelevat, että navigointi tulisi sijoittaa sivuston oikeaan reunaan, sillä ihmiselle luonnollisin ja silmälle ystävällisin paikka löytää navigointi on kierityspalkin vieressä.

Tästä voidaan vetää johtopäätös, että navigointia suunnitellessa prioriteetteihin ei suinkaan kuulu navigoinnin sijoittaminen oikealle tai vasemmalle kuten monissa tutkimuksissa väitetään. Ihmismieli on kuitenkin sen verran monimutkainen, että siihen vaikuttavat monet eri tekijät ja näissä tutkimuksissa on kyseessä ollut sama sivusto per tutkimus toisin sanoen niissä ei ole tutkittu kuvien, kirkkaiden värien, sivuston arkkitehtuurin tai layoutin vaikutusta silmien liikkeeseen tai mouse-over liikkeisiin.

Erotuomari laittaa tässä kohtaa pillin suuhun ja vetää peruslinjauksen navigoinnin suunnittelulle. Hyvän navigoinnin saavuttamiseksi sinulla tulee olla:

1. Navigointi koko sivustolla samanlainen

2. Navigoinnin tulee olla yksinkertainen ja selkeä

3. Navigointi on priorisoitu ja priorisointi tuleesivustosta esiin

4. Navigointi on mieluiten ylhäällä, oikealla tai vasemmalla, mutta ei keskellä sivua tai alhaalla.

Parhaimman tuloksen saat omasta navigoinnistasi kun testaat sivustoasi seuraamalla kävijöiden toimintaa ja liikettä sivulta toiselle ja mittaat sivustoa seurantajärjestelmällä kuten IRIS Metrics. Navigoinnin peruslinjaukset on nyt käyty läpi ja keskitymme seuraavassa kolumnissani konversion kehittämiseen navigoinnin avulla.

// Kalle Heinonen

Kommentit

Ti 22.06.2004 kello 06:37

Moni (no, ainakin minä) varmaan on ihmetellyt, eli miksi navikin "vakiopaikka" on vakiintunut vasemmalle?

Sinne on pisin matka scrollbarista, ja varsinkin muinaisina aikoina sivut olivat usein melko pitkiä. Lisäksi taulukkotaiton kulta-aikoina olisi luullut navin sijoittuvan oikealle myös löydettävyyden takia, jolloin sisältö olisi saatu koodissa ennen navikkia. Tulostettaessa vasen navi tulostuu hienosti, mutta sisällöstä jää puolet pois, koska koko 780 px taulukko ei mahdu A4:lle.

Kaikesta tästä huolimatta harva tilaaja suostuu edes harkitsemaan navin sijoittamista oikealle. Asiakas on aina asiakas...

// man9
Ti 22.06.2004 kello 09:58

Eiköhän siihen ole kaksi tärkeää syytä: tottuminen (ainakin siitä asti, kun henkilökohtaisia tietokoneita on ollut) ja kolumnissa mainittu silmän hakeutuminen.

Jos ajatellaan navigaatiota prosessina, oikealle sijoittamista kannattaa harkita "etiä päin"-tyyppisille linkeille, jolloin myöskin mainittu scrollbarin vaikutus tukee sijoitusta.

Itse uskon, että saitin rakenne on helpointa hahmottaa sijoitettaessa se vasemmalle. Ihmissilmä palaa vasempaan reunaan päästyään "rivin" loppuun... Syvissä rakenteissa (joista tiettyyn pisteeseen asti kannattaa pysytellä erossa) hahmottamista voisi harkita helpottavan yhdistelmä 1/1-2 tasot ylhäällä, ja siitä eteen päin vasemmalla. Tästä olisi mielenkiintoista saada tutkimustulosta ja kättä pidempää, miten ihmismieli tällöin toimii. Perstuntuma antaa olettaa, että yhdistelmä on toimiva, ainakin rakenteellisen hahmottamisen kannalta. Ongelmaksi muodostuu tosin se, että linkkejä tuppaa löytämään silloin myös ihan yläoikealta...

Tämmösiä. Mielenkiintoinen aihe, varsinkin paljon sisältöä sisältävissä palveluissa. Markkinointisaiteilla täydellisyyttä hipovalla käyttöliittymäsuunnittelulla ei ole omasta mielestäni kovin suurta merkitystä, kunhan muistetaan muut graafista suunnittelua koskevat perustotuudet, mm. kontrastit, sommittelut jne. Siis jos halutaan, että kävijä löytää suunnittelijan haluaman kohteen... :)

// lumiturpa
Ti 22.06.2004 kello 12:39

Käsittääkseni vasemman reunan navipalkin lanseerasi ensimmäisenä jenkkiläinen c|net vuonna miekka ja kivi. Sietä se sitten levisi kulovalkean lailla muuttuen pikkuhiljaa konventioksi...

// sami | neocite
Ti 22.06.2004 kello 12:54

Totta! Muistin kätköistä alkaa tulla mieleen muinaisia palveluja... Tästäkö kaikki siis alkoi - http://web.archive.org/web/19961022174919/http://www.cnet.com/?

// man9
To 24.06.2004 kello 21:34

Anteeksi maalaisuuteni, mutta mikä on webisaitin konversio?

// tuupola
Pe 25.06.2004 kello 06:59

"Maalaisjärjellä" ajateltuna: käynpä lukaisemassa kolumnistilta muutaman muunkin kolumnin niin se selviää kyllä. :-)

Tai käy lukaisemassa tietoa konversion kehittämisestä http://www.conversionchronicles.com tai kävijäseurannasta

http://www.irismetrics.com

Konversioarvo on se määrä www-palvelun asiakkaista, jotka konvertoituvat eli "kääntyvät/ muuntuvat" toimimaan palvelun tavoitteiden mukaisesti. Tavoite on jokaisella saitilla eri. Luonnollisestikin. Tavoitteena voi olla yhteystietojen kerääminen, newsbulletin tilauskannan kasvattaminen, tuotteiden ostaminen, etc..

Lisää tietoa ym. linkeistä..

Hyvät Jussit!

// Konversio-Kalle
Ti 06.07.2004 kello 12:31

Jeh,

Esimerkkinä IRC-Galleria.net:

Toiminnot -navigaatio käyttäjän kuvan oikealla puolella vaatii jo työtä silmälle että siitä saa selvän ja lukemin on täyttä piinaa :)

Kansat, jotka ovat ovat tottuneet lukemaan vasemmalta oikealle ovat kai myös tottuneet etsimään aluksi vasemmalta, sitten oikealta. Siksi olen itse suosinut navigaation sijoittamista vasemmalle.

Tällöin myös äksä on kauempana navigaatiosta eikä sitä tule siis heti painettua x)

// nett
Ti 06.07.2004 kello 12:49

Hmm, navigaatioon liittyvä kysymys vielä.

Jos kattoo tätäkin sivustoa niin huomaa, ettei "etusivulle" -linkkiä ole tekstinä navigaatiossa, vaan pelkästään RE -logo ohjaa sinne. Miksihän näin?

Taas on maallikko eksyksissä näiden kanssa.

// nett
To 22.07.2004 kello 14:09

Vasemmalle navigointia ohjaa selainteknologia: vasen ylänurkka on kiinteä ja sivusto kasvaa sekä alas, että oikealle. Kun selainikkunoiden koko (monitoreiden koon, mieltymysten ja päätelaitteiden mukaan) vaihtelee voisi oikealle sijoitetut linkit jäädä piiloon.

// vili
To 22.07.2004 kello 21:13

Vasemmalle navigointia ohjaa selainteknologia: vasen ylänurkka on kiinteä ja sivusto kasvaa sekä alas, että oikealle.

Näinhän se edelleen on.

// Hmmp
Ma 02.08.2004 kello 12:12

Vaikka onkin jokseenkin väsynyttä jatkaa tätä ikuisuusaihetta, niin teen sen kumminkin.

Kunhan informaatiosuunnittelu on loogista ja kaikenlainen liikkuminen intuitiivista, on melkoisen sama missä se navigaatio on. Kun ei se käyttäjä taida oikein miettiä, että katopas perkele, onpa nyt haasteellista, tämä NAVIGOINTIHAN onkin tässä ihan väärällä puolella.

Itse olen sitä mieltä, että jos käyttäjän pääasiallinen tavoite on sisällön tutkiminen, on ihan oikeutettua siirtää navi oikealle. Silloin sivuston paras alue saadaan rauhoitettua sisällölle, sen löydyttyä. Sitten kun liikutaan niin ei tarvitse siirtyä jatkuvasti sisällön yli vasemmalle, kun se hiiri luontevasti lepää oikeassa kädessä ja kursori saitin oikeassa laidassa poissa tieltä.

Navi oikeassa reunassa -ilmiötä on tutkittu paljonkin, esim. aikanaan nerokkaan Audin yhteydessä:

http://www.boxesandarrows.com/archives/challenging_the_status_quo_audi_redesigned.php

Ja voittipa oikeanavinen saitti keväällä Grand Onen infodesign-sarjankin:

http://www.ensto.com

// jonnu
La 09.10.2004 kello 18:24

Kieltämättä, yksi syy tähän on tekstin lukemisen suunta: vasemmalta oikealle. Maissa joissa lukusuunta on päinvastainen, navi esiintyy oikealla - ainakin niissä sivuissa joihin olen sattumalta joskus törmännyt.

Toinen on ehdottomasti tottumus, navia etsii aina vasemmalta ja ylhäältä.

Jonkin tutkimuksen mukaan nettisivua tutkiessaan ihmissilmä pyrkii kulkemaan vasemmasta yläkulmasta päättyen oikeaan alakulmaan (tai sivun keskelle, koska oikeassa alakulmassa useimmiten ei ole mitään kovinkaan merkittävää). Jos tämä tutkimus pitää vähäänkään paikkaansa, navin sijoittelu on suhteellisen perusteltua.

En ole ihan loppuun asti ajatellut tätä asiaa, mutta eikö tv-kanavillakin esiintyvä kanavan logo ole sen takia ruudun oikeassa yläkulmassa, että se ei häiritse katselijaa enempää kuin on tarpeellista? Alakulmassakaan se ei voi olla, koska se häiritsisi jonkin verran tekstien lukemista.

// Didd

Kommentoi

Nimesi
URL / Email
Viesti