"Älytöntä on, että 10 vuoden printtikokemus nostaa palkkaa 4000 mk, vaikka henkilöllä olisi uusmediakokemusta alle vuoden. Hyvä kun ymmärtää html:stä perusteet. Leiskat on sitä luokkaa, että äiti auta!..." Näin virkkoi joku uusmedia-alan työläinen RE:n palkkatutkimuksen yhteydessä.
Tuleepa mieleeni vastaavan tyyppinen tapaus, jossa eri median graafinen suunnittelija joutui yllättäen tekemään leiskan webiin. Oli kovasti takkuista, ja alussa jälki oli myös tyyliä “äiti auta“, koska webin graafiset mahdollisuudet eivät ole samanlaiset kuin ne mihin tämä osaaja oli tottunut. Nytpä kuitenkin tämä Luova Henkilö vetäisi porot nenuunsa, koska hänet oli “alennettu“ tekemään visuja niin rajoittuneeseen ympäristöön. Hän kun oli multimedia-AD!
Suomalaista uusmediaa vaivaa edelleen jonkinlainen luovuuden harha. Ei pidä käsittää väärin; luovuus on tärkeä osa elämää, työtä ja uusmediaa. Uusmediassa on kuitenkin kautta aikojen ollut poikkeuksellisen paljon luovia diivoja, joille muiden työ on vain oman luovuuden tukitoimintaa.
Myyjät myyvät diivan luovia innovaatioita. Käsikirjoittaja harsii kasaan dokumentin, jossa diivan luovan työn ympärille kasataan jotain muuta pientä. Projektipäälliköt hoitavat käytännön asiat asiakkaan kanssa niin, että diiva saa työskennellä rauhassa. Projektipäällikkö myös on etulinjassa asiakkaaseen nähden, mikäli diiva onkin halunnut luoda jotakin joka ei aivan vastaa asiakkaan toiveita. Tekniset propellihatut, ohjelmoijat, tekevät jotakin projektiin liittyvää sellaista joka on kai oleellista muttei saa näkyä diivan kädenjäljessä. Muut luovat diivat muodostavat tukiverkon, jonka sisällä jokainen saa paisutella egoaan kenenkään kritisoimatta.
Uusmediassa diivat luovat omalla ajallaan upeita innovatiivisia juttuja ja esittelevät niitä toisilleen ja koko firmalle. Sitten he taputtelevat toisiaan selkään ja hehkuttavat, kuinka paljon mainetta ja fyrkkaa on luvassa, kunhan myynti löytää asiakkaan joka ostaa innovaation. Samaan aikaan myynti kuitenkin keskustelee prospektien kanssa hyvin erilaisissa sfääreissä: asiakkaat etsivät ratkaisuja viestinnän, logistiikan tai tiedonjakelun ongelmiinsa. Monesti kyseessä on jokin hyvin epäseksikäs, tekninen konsepti kuten html-lomake käyttöliittymänä tietokantapohjaiseen järjestelmään.
Ja voi apua, kun diivaa pyydetään laatimaan visu html-lomakkeelle! Ei mitään dynaamista! Ei edes vanhanaikaista gif-animaatiota! Loukkaus luovuutta kohtaan!
Muu liike-elämä on heräämässä huomaamaan, että vasta kaikkien osaamisen arvostamisella päästään hyvään lopputulokseen ja terveeseen työympäristöön. Jopa teknisemmissä IT-alan firmoissa pidetään teemapäiviä, joissa koko tuotantoketju myynnistä suunnittelun, projektinhallinnan ja tuotannon kautta laskutukseen esitellään kaikille. Yrityksen eri toimenkuvat halutaan tehdä tutuiksi omalle henkilöstölle. Jokaisen työn merkitys koko toimitusketjussa on tärkeää.
Uusmedia-alan luova diiva ei halua ymmärtää edes saman työnimikkeen alla toimivia eri median edustajia. Web-AD:lle printtigraafikko on alempaan kastiin kuuluva. Multimedia-AD taas katselee nenänvarttaan pitkin web-AD:n työtä. Osaamista ei haluta jakaa. Tuijotetaan omaan pieneen luovuuden kaleidoskooppiin ja uskotaan, että sen ympärillä maailma on ankean harmaa.
Jos oman alan eri toimijoiden ymmärtäminen on tätä luokkaa, niin kuinka pitkä matka uusmedialla onkaan koko organisaation toiminnan ymmärtämiseen? Entä sitten asiakkaan liiketoiminnan ymmärtämiseen, joka kuitenkin lienee se onnistuneiden projektien peruskivi?
Olen kyllä kuullut huhuja siitä, että on olemassa sellaisiakin uusmediataloja, joissa puhaltavat uudet tuulet. Hyvää, oman alansa tuntevaa ja vuorovaikutustaitoista myyjää arvostetaan, systemaattista ja tarkkaa ohjelmoijaa arvostetaan, täsmällistä ja langat käsissään pitävää projektipäällikköä arvostetaan. Ihan samalla tavalla kuin lahjakasta, näkemystä omaavaa AD:takin. Yhteistä kaikille on kaksisuuntainen avoimuus: kun on asiaa, puhutaan siitä, ja kuunnellaan kun muut puhuvat. Ja aivan eritoten kuunnellaan asiakasta. Jos asiakas haluaa innovaation, se tarjotaan. Jos taas asiakas haluaa teknisemmän ratkaisun, se ei ole ongelma.
Sen sijaan, että huutaisi äitiä apuun printtigraafikon webbileiskojen (ja tulojen) edessä, kannattaisi siis istahtaa alas ja perehtyä hänen graafiseen osaamiseensa: mitä töitä hän on tehnyt, missä opiskellut ja niin edelleen. Mitä uutta hän voisi tarjota osaamisellaan? Ja miten häntä voisi auttaa, jotta hän nopeammin pääsisi soveltamaan taitojaan uudessa ympäristössä? Kuka olisi parempi opastaja kuin kauemmin alalla ollut kollega?
Toinen vaihtoehto on tietenkin perustaa oma luovien diivojen kommuuni, joka tuottaa innovaatioita. Sellainenkin saattaa toimia, ainakin vähän aikaa. Jotenkin silti aavistelen, että ennen pitkää diivat huomaavat palkkaavansa avukseen myyjän, teknisen ohjelmoijan ja projektipäällikön…