
Elipä kerran Amerikanmaalla bittinörtti nimeltä Jakob Nielsen. Hän kasvoi aikuiseksi polttavan auringon alla ja näki suuren ihmeen, Internetin, tulevan maailman ihmisten iloksi. Mutta Jakobilla oli yksi ongelma: hän ei osannut käyttää Internetiä - paitsi ihan alussa, jolloin hyperlinkit olivat sinisiä ja kotisivuilla ei ollut kuvia.
Jakobin intohimoksi ja elämäntehtäväksi muodostui Internetin pelastaminen ja ihmisten auttaminen. Hän päätti kertoa maailmalle ja kaikille maailman suunnittelijoille, millaisia sivustojen tulisi olla, jotta hänkin osaisi niitä käyttää.
Jakob rakennutti itselleen oman kotisivuston, josta oli tuleva viisauden ja lopullisen totuuden lähde niillekin ihmisille, jotka kokeiluillaan ja innovaatioillaan yrittivät estää Jakobia käyttämästä Internetin palveluita. Ja jotta ihmiset uskoisivat Jakobia paremmin, hän ryhtyi tekemään virallisia tutkimuksia ja kirjoitti kirjan “Internetin käytettävyyden suunnittelu yksinkertaisille asianharrastajille“ siitä, miten asioiden pitää Internetissä olla.
Jakob (tai Isä Jakob, kuten AD Interactiven luovat johtajat häntä kutsuivat) taisteli linkkiruttoa ja klikkaatästä-kirjoittamista vastaan, tappoi kehykset, animaation ja välkytä-komennon. Näyttöpäätevalmistajien salaliitto leveämpien kotisivujen puolesta kuivui kasaan Jakobin peräänantamattoman kamppailun ansiosta. Kaikki näytti onnistuvan Jakobilta, jopa hänen kirjansa oli Amazon.comin (tekstiversion) eniten myydyin teos.
Eräänä aamuna Jakob heräsi itseensä tyytyväisenä, joi lasin vettä ja tarkisti, etteivät Internetin suosituimmat sivustot olleet muuttuneet yön aikana. Kaikki oli ennallaan.
Jakob päätti lähteä ulos vanhempiensa talosta, mennä kauppaan ja ostaa muita tekniikan vempaimpia - eihän niitä voisi olla vaikeampaa käyttää kuin staattista Internetiä. Tämä oli Jakob Nielsenin suuri erehdys.
Jakob osti matkapuhelimen, jossa kauppiaan mukaan oli portaaliliittymä ja langaton Internet - ihan jokapäiväinen juttu. Kaupasta äkkiä kotiin ja oikean Internetin viereen vertaamaan, mistä tässä langattomassa Internetissä oli oikein kysymys. Hämmästynyt Jakob havaitsi seuraavaa:
1) Linkit ovat mustia, eivätkä sinisiä.
2) Ruutu ei ole liian leveä.
3) Palvelut latautuvat yhtä nopeasti kuin vanhoina hyvinä aikoina.
“Wanhojen Aikojen Paluu“, huudahti Jakob ja alkoi laatia kirjoituksia langattoman Internetin ihanuudesta. Jakobista oli tullut mobiiliguru.
Sen pituinen se.
Arvostettu käytettävyys- ja informaatiosuunnitelun tohtori Jakob Nielsen on trendikkäästi (vuoden myöhässä) toteuttanut Englannissa tutkimuksen WAPin käytettävyydestä. Laajassa, 90-sivuisessa raportissa on haastateltu tasan 20 mobiilipalvelujen käyttäjää noin 8 miljoonan käyttäjän joukosta - tuloksissa 14 ihmistä ilmoitti harkitsevansa mobiilipalveluiden käytön lopettamista. Jakob siitä sitten lausumaan, että 70% WAP-käyttäjistä luopuu palvelujen käytöstä.
“Matkapuhelimet ovat käyttäjävihamielisiä laitteita, jotka soveltuvat vain yhteen asiaan, puheluiden soittamiseen“, lausui Nielsen mBusiness-lehden kolumnissaan. Puhelin ei siis sovellu vastaamiseen, ei tekstiviesteihin, ei mobiilideittailuun tai matopeliin. Jakobin parhaat kaverit Bell Labsilla ovat 30 vuotta yrittäneet tehdä puhelimesta käytettävää. Onhan se mukavaa, että Nokian insinööreiltä siihen meni vain viisi vuotta.
Jakob Nielsen, et ymmärrä matkapuhelimista mitään. Pysy erossa langattomasta Internetistä, eihän sitä edes hypestä huolimatta ole vielä. Et osaa ajastaa videonauhurisi kelloa. Pidä sinä, Jakob, huoli siitä, etteivät kotisivut Amerikassa levene yli sen 600 pikselin niin me suomalaiset pidämme huolen siitä, että ihmisillä on viihdyttäviä, hyvin suunniteltuja ja käytettäviä palveluita matkapuhelimissaan.
